Tauno Harkonmaa
evakkotietä kaivokselle

Erkka ja molybdeeni  |  Kaivostyö |  Kiven kulku   |  Kaivosyhdyskunta  |  Höyryvoimalaitos  |  Rikastamo
Kaivosveturi  |  Talot ja asuminen  |  Vuoksenniska Oy  | Ammattiyhdistykset  |  Harrastustoiminta  |  Sotavankileiri
 Ritva Varis: Alvar Aallon tyyppitalot Mätäsvaarassa Kaivosnäyttämö ja Lieksan Vaskiviikot
Tauno Harkonmaan kertomus |  Jan-Christian Lupanderin kertomus  |  Osasto Kuhlmey jatkosodassamme |
Ilmavalokuva kaivosalueesta |  Karttapiirros sodanaikaisesta Mätäsvaarasta | Etusivulle |



Tauno Harkonmaa oli Impilahdelta Karjalasta kotoisin. Hän kertoo elävästi ja omalla murteellaan kaivosajastaan. Mätäsvaarassa kaivoksen lopettamiseen saakka työskennellyt Harkonmaa jatkoi kaivosuraansa Outokummussa jossa jäi myös eläkkeelle. Hän kuoli 83-vuoden iässä. Kiitos Taunolle elämäntyöstä ja värikkäästä kertomuksesta.  

Kuva: Tauno Harkonmaa työtovereineen Mätäsvaaran kaivoksen 150 metrin tasolla


Tulin Mätäsvaaraan kesäkuun 5. päivä 1940. Olin kaivostoiminnan loppuun saakka eli vuoteen 1947. Ensiksi pääsin poraukseen - koulutettiin vähäsen, kun se oli ihan erilaista, kun sotahommat. Aikasemmin olin ollut kahdessa kaivoksessa, mutta eri tehtävissä tuolla Kannaksen suunnassa.

Lähinnä olin ollut käsinlastauksessa, Mätäsvaaraan tulin, koska evakkohommien takia olin hukannut aivan kaikki. Eräältä juukalaiselta mieheltä sain tietää, että veljeni Lauri oli Mätäsvaarassa. Oli sieltä saanut työpaikan työnjohdosta. Alussa pääsin avolouhokselle kallionleikkaukseen, kun rautatietä siirrettiin. Vanha rautatie oli kaivoksen yli ja se haittasi avolouhoksessa alotettavaa louhintaa. Siksi se siirrettiin nykyiseen paikkaansa. Rautatien siirto oli osittain Vuoksenniskan homma. Rautatiet suoritti sitten kaluston siirron ja asentamisen. Vuoksenniska hoiti kallion louhimisen. Ensimmäisenä työkaverina oli Unto Hassinen. Radan siirto tapahtui nopeasti.

Viekistä päin Valtion rautatiet työnsivät tavaraa sitä mukaa, kun edettiin. Siirto oli valmis kesällä 40. Kun rata oli valmis, sitten siirryttiin ZK-avolouhokselle. Minä kyllä jouvuin "Metsäkuilulle", joka sijaitsi nykyisen Huviaulan takana. Käsiporakoneilla porattiin. Ne olivat semmosia pieniä, joita nykyisinkin käytetään joskus kadun aukasussa ja ratapenkkojen tamppauksessa. Sieltä lähettiin kaivokseen sisälle. Työkaverina oli Antti Eskelinen. Siinä tehtiin kahta vuoroo. Toisella vuorolla oli Hiljasen veljekset. Sitä kuilua mentiin alas 50 metriä 45 asteen kulmassa. Tämä homma jatku välirauhan ajan. Sitten minulle tuli kahen ja puolen kuukauen sotakeikka. Puolustusministeriön kautta meitä anottiin sieltä pois ja minäkin tulin sitten takasin. Sillon minä jatkoin vielä porarina. mutta kun ZK:lla kaivos laajeni ja syveni, niin minusta tuli työnjohtaja elokuussa 42. Sitten koulutettiin siihen tehtävään. Poraushomma ja tietysti myös työnjohtohomma oli vuorotyötä. Osittain ajettiin kolmessa vuorossa louhintapuolella. 


Makasiinilouhinnassa porattiin kahella vuorolla ja ammuttiin yhellä vuorolla. Makasiinilouhinta oli edestakasta ajjoo, missä tuli makasiiniksi sanottu avara paikka. Sen ampuminen ja suurien kivien rikotukset suoritettiin yöllä. Aamulla sitten alko tasolastaukset ja kuljetukset kuiluille, mistä ne lähti sitten siiloista rikastamoon, joka muistaakseni sekin pyöri kolmessa vuorossa. Murskaaminen ja rikastaminen olivat hidasta hommaa. kun se kivi oli hirveän kovvaa. Se oli kvartsipitosta. Murskaamossa jouduttiin jatkuvasti uusimaan jauhinlohkoja. Siellä oli ihan valkosta kirkasta kvartsia jopa noin 40 sentin paksuja lustoja eli suonia. Siell oli eri mies. joka keräs sitä valkosta kvartsia laatikoihin, ja se toimitettiin Karhulaan lasitehtaalle. Työnjohtovaihe jatku minulla 47:än saakka. Siinä oli minulla niinkuin harjottelutehtävä, kun siellä oli niitä sotavankeja. Niitä oli 101 kaveria siinä. Minä olin jollain lailla pyörinyt niihen joukossa ja osasin vähän venäjää. Me hyvin tulkitta pärjättiin. Niitä oli Moskovasta asti siellä poikia ja olipa ihan Mantsuriasta saakka etäisimmät. Minun piti niistä kirjanpitoa pittää, niihen töistä tuntikirjanpito hoitaa. Mätäsvaarasta minä siirryin Outokumpuun sillo 47. Porarin hommahan oli raskasta ja oli siinä tapaturmavaarakin melkoin. Tosin minulle ei sattunu henkilökohtasesti mittään pahempaa. Kädet tosin meni pahaksi siellä ÖK:lla, kun talvipakkasessa veettiin kuusmetrisiä kankia. niin käsien jännetupet särky, niin kädet on tämmöset töppyrät. Kultalassakin minä olin jonkinaikaa avolouhoksen reunalla.


Osmo Seppäsen kommentti: ZK-louhos on tien länsipuolella, eteläisimpänä. Kultala on tien ja radan välissä ja Metsäkuilu pohjoisimpana, melko lähellä rataa nykyisen Huviaulan takana. 
 

Työmiehet   Työnjohtohommassa oli vielä työläisaineisto aikamoinen. Kaikki hyvät ja nuoret pojat oli tuolla rintamassa juoksemassa hölkyttämässä Venäjän päälle ja myö täällä nostoukon kantturat, mill ei oo ennää mittää kunnon paikkaa ja näistä pitäs tehä työntekijä, porari taikka mitä. Se oli niin vaikeeta tehtävää. Herrat vaati, että siell on tapahuttava. Siin ei ollu muuta mahollisuutta, kun kertoa miehille tapahtumat ja vaatia, että se tehhään. Ne sano, ettei sitä niin voi. Mie sanoin. että tehkää niinpäin, kun työ haluatte, mutta lopputuloksen pittää olla piirustusten mukanen. Mennää sillä tavalla. Se ei koskaa saa rivetä siitä, mitä on paperissa.

Kyllähän suomalainen työmies ymmärtää, kun sille selitetään. Ei vihasena, mutta sellasena kun asia on -mistä on ja mitä varte myö oomma täällä. Ja jos ei huvita olla, niin Kaput! Näitten alkuhankaluuksien jälkeen suhteet oli hyvät. Minä tykkäsin siitä ja minun luonteeni oli ehkä just sopiva siihen, että mie en härnänny. Ku joku halus minusta jottain tietoja, niin en mie viitsiny niitä ruveta kertoilemmaa - sanoinpa vaa, että huomenna saat tietää. Se oli kaikkein helpoin tapa tutustuu miehee, jos se sano, etten mie muka tiieä mittää, ni sannoo, jotta älähän nyt hättäile.
Urakkatyö helpotti työnjohtamista, kun minkäänlaista lintsaushenkee ei päässy syntymää, paitsi lastauksess oli. Se kivenkuljetus puoli, siin oli tonnimaksu. Kun esim. sieltä ÖK:lta - etäisimmältä avolouhokselta tooki veti lastin. niin vaunut kulki vaakan läpi, ennen kuin kaavettii siiloon - jokainen tonni. Siinä ne tahto tehä fuskia, jos ei ollu luottomiestä siinä valvomassa. Se oli se fuskintekoreikä, mutta siitähän aina joutu kiinni, kun oli kirjoissa vaunuja enempi, kun oli kulkenut. Valvontahan siinä oli kova. Porarin työ oli kauttaaltaan urakkatyötä. Se minkä sai tehtyy. niin siitä sai maksun. Samoten peränajot oli. Minä ajoin sitä valtaperrää. Se oli 3 X 6 metrii. Siell oli semmostakii perrää saan metrin tasalla. Siitä maksettii 800 markkaa metri – sitä sen ajan rahhaa. Siinä kun ahkerana oli, niin leipäsä hyvin hankki. Se oli vuonna 42. Porauksella ja työtavalla ei ollu maksuun mittää merkitystä. vaan ainoostaan se perän eteneminen mitattiin, kesti se miten kauan tai tuli miten noppeesti. Sehän oli miehestä kiinni, millä menetelmällä siihen parhaiten sai aukasun, kun oli kova marmorin sekanen kivi. Sinne tuli sitten kaksraiteinen rautatie. Toista kiskoparrii myöten haetttiin ja toista parrii myöten vietiin lasti, kun veturi veti. 60-metrin tasolla oli vaan yks raidepari. Se ei varsinaisesti ollu kuljetustaso. Sieltä tehtii avausnousut makasiiniin. Tästä sitten sa´an metrin tasolle oli nousut, josta lastattiin kivi ulos. Systeemi oli sellanen. Sitä nimitettiin pystyrintalouhinnaks.


Aina kivi meni alas kuiluja ja rännejä pitkin. Loppuin lopulla meni 160 metrin syvvyyteen. Se vaa itsestään. luukkuja aukomalla meni. Koskimäkihän sai "Luukku-Aukustin" nimen. kun se oli aina hoputtamassa luukkuja aukasemaan. Alhaalla lastattiin siihen hissiin ja se veti maanpintaan. Viis tonnia otti yks kappa kuormaa. Siitä kapasta käytettii myös nimeä poketti. Ne kapat oli niinku kellon punnukset, että toinen kappa autto kivikuorman nostossa. Alkuun otti voimaa tuolta voima-asemalta, mutta alasmenevä kappa nosti sitä nousevaa, niin siinä säästy paljon sähkövirtaa. Se nousuhan ei kauan kestäny, kun siinä tais olla viiden metrin sekuntinopeus (5m/s)  Poketti oli joskus kuormattu liian korkeaksi ja siitä sitten tuli nousussa vahinkoja, kun tämmöset liian korkeella olleet kivet putos ja rikko rattaa. Lastaus tapahtu puoliautomaattisesti. Jos sitä ei valvottu kunnolla, sillo saatto kulkeissa rojahtaa. Voima-asemallahan oli mittarit, jotka näytti, jos on ylikuormaa, ja sillo se seisahti. mutta vahinko saatto jo tapahtuu, ennenkuin ne siellä huomas. Samoten oli torniin tullessa. ettei ajanu kelloksi sitä. Alimmaisella kapalla olis vielä ollu mahollisuus jatkaa, niin se ylempi ois jääny osaks ilmaan roikkumaan sinne kaatoaltaan reunalle. Yhen kerran se kävi kellona. Kappa roikku kivilastissa osaks ilmassa. Se tuli koukusta läpi. Mittää henkilövahinkoja minä en muista niitten pokettien kanssa sattuneeksi. Ainakaan mitään vakavampaa ei sattunu. Meillä oli hirveen hyvä tuuri niihen vahinkojen suhteen miehillä. Eihän siellä mitään työsuojelua ollu ollenkaan. Me oltii toinen toisellemme suojelu. Eihän siellä ollu suojalaitteitakaan, muuta, jos meni poria ja sen sellasia smirklaamaan, niin sillon oli suojalasit, mutta ei siellä muuton kukkaan puhunukkaan. 

Varusteista   Talvipakkasella se kankien käsittely oli kovvaa hommaa, kun oli käsineet sellaset, kun oli, jos jostain jottain rättiä löysi sormien peitoks. Työvarusteet oli kaikki henkilökohtasesti omia ja ite hankittava, jos jostakin mitä löysi. Yhtenä vaikeutena oli se, ettei me saatu pesua missään. Avaus- ja keskuskuilun luona varaston päässä oli avokatos. missä oli öljytynnyrin puolikkaat. Saarelaisen Ville Mantilan talon takkaa oli lämmittämässä niitä, ett siinä saatii sen verran huuhtasta naamaa, että näki eukon luo männä. Tämä oli talvella 42. Siell ei ollu mitään muita rakennuksii, miss ois pesumahollisuudet ollu. 

Minulle kävi niin onnettomasti, että kaikki varusteet jäi Karjalaan. niin tarkasti että nenäliina oli taskussa, kun tulin tänne Lieksaan. Päällä oli armeijan vaatteet, mutta nenäliina oli oma. Lieksasta sotilastoimistosta tuli sitten paperi, että on luovutettava varusteet pois, valtion vaatteet. Minä sitten tulin tuohon Lieksan Sarkalaan. Siell oli se toimisto. Minä menin sinne ja siinä neuvoteltiin, että onko miun luovutettava vaatteet pois ja pukeuduttava nenäliinaan. Ne kyselivät, missä miun siviilivaatteet on, niin mie kerroin. että ne on Laatokan rannalla, Impilahella. Sinne jäi koti niin täysi, että miulle jäi vaa tää nenäliina taskuun. Sitte siihen neuvottelujen jälkeen tuli kersantin arvonen herra ja järjesti kaikki vaatteet ja vielä työvaatteet lisäks, mutta ilman olkaimia, että olkaimet revitään pois ja muutetaan ne siviilivaatteiks. Minä sain sieltä ensimmäiset kumikengät. Ne oli niinkun lapikkaat, nokka kippurassa, armeijan kumikengät, kun miull oli ne armeijan kengät kuluneet ja pohjat irronneet, niin mie rautalangalla kiedoin, että ne pysy sen verran jalassa.


Kaivosmiehet sai kypärät käyttöösä vasta 42 tai 43. Ihan varmasti en sitä vuotta muista. Alkuun oltii vaan rätti päässä, jos kuka minkälaisen onnistu löytämään.Kengät oli kellä minkäkinlaiset "aborgat", se sai pittää ne. Kaikkein parhaat kengät, mitä minä oon nähny, kun kaverilla oli paperikengät - päälliset paperinarua ja puupohjat; "Ison vihan"-aikuset oikeen ne aborgat. Se tuli nostomiehenä poria kantamaan minulle. Sääli oli katella, kun ilta tuli. Ei sill ollu kenkiä, niiss ei ollu ennää pohjia. Se oll "avojalon, kun Luumäen lehmä." Niit oli sillo niinkun on nytkii semmosia, että ne oli täysin välinpitämättömiä siitä oli kengät jalassa niin tai näin, mutta sillon, kun saatii mies kiinni, se ohjattiin työpaikalle - nyt se on "yhteiskunnallinen ongelma". Niitä kovakärkisiä kaivoskenkiä tuli siinä loppuaikona ja niitä annettiin porareille, mutt minä en vielä saanu niitä Mätäsaarassa. ett se tuli ehkä 46 tai sen jälkeen. Outokummussa minä sitten jo sain. Ne oli Nokian valmistamia. 

Sadan metrin tasolla oli vaakakoppi, missä kivet vaakattiin. Siellä kopissa oli ensiapukaappi. Sen piti kunnossa terveyssisar. Anto sinne lääkkeitä ja sidetarpeita. Toinen homma oli sitten, jos jottain sattu, niin lähettiin kiireesti Ahosen Irman luo tai kuka siellä nyt sillon oli, ja hän hoiteli ja lähetti lääkärin luo - Mäkisen luo Lieksaan, tai mitä tilanne millokin vaati tai kuka millonkin oli tavotettavissa.

Kuolema  Minun muistissani on yksi oikeen vakava ja ikävä kuolemaan johtanut tapaturma. Muistaakseni Topi Eskelinen kuoli toisen miehen toimittua väärin. Kaveri kuoli silmänräpäyksessä. Siell oli joku toinen porannu sa´an metrin kuljetustunnelin toista tehtäessä viiksen. Se poras viien reiän "kattii", mutta se ei siirtäny konettasa. Se samasta koneasennosta poras kaks reikää. Mie olin toisessa haarassa ehtiny oman poraamiseni porata ja näin hänen työsä. Mie sanoin, että äläpäs tuota reikää lataa, minkä sie tuon viiksen ajoit tuohon. Se sano miulle suomen kielellä vähän rumasti. kun oli vanhempi porari ja tiesi niistä hommista paljo semmostakkiii. mitä mie en tienny- mutta minä tiesin sen, että viikseen ei saa ladata. Se on harhareikä ja kulkee viistosti, kun katinreikien on oltava samassa linjassa. Se ei räjähdä se dynamiitti siellä viiksireiän perillä. Se jää sinne ja tulloo sitte pahasti vastaan. Se sitten ammuttiin ja se katti jäi sokiaksi - se ei lauennu siellä se viiksireikä. Eskelisen Topi tullee, lyöp konneen pystyyn ja lähtee siitä porraamaan aukasua ja ajjaa siihe dynamiittireikään. Se räjähti ja sillon lähettiin Topilla. Kuus metrii lenti Topi ilmateitä riekaleina tasolla ja se oli Topin kuolema silmänräpäyksessä. Tää oli ikävintä. mitä minä siellä jouvuin kokemaan ja näkemään.

"Katti"  Siinä porattiin viisi saman suuntaista reikää, joitten pituus oli 2,5 metriä. Keskellä oli sydänreikä ja neljä muuta säteittäin ympärillä. Reikien etäisyys toisistaan oli tavallisesti 5 senttiä. mutta joskus paikasta riippuen 10 senttiä. se riippu kivilaadusta. Ulommat neljä reikää ladattiin dynamiitilla puolvälliin. Keskimmäinen reikä täyteen, ja "kilo vielä suulle narulla kiinni", niinku sano tuo insinööri Bruun minulle. (= reiät täytettiin maalla) Tulilanka pantiin sitten siihen keskimmäiseeen reikään - sydänreikään.muttei muihin. Kun keskimmäinen reikä räjähti. se aiheutti niin kovan puristuspaineen. että se palo koko tämä katti ja räjähti. Se oli polttokatti nimeltään. Se reikä, mikä siinä synty, oli ehkä noin 30 cm , ja sen syvvyyshän oli tietysti se 2,5 metriä. Siitä sitten lähettiin laajentammaan. 

Työsuojelusta   Työsuojeluhan siellä oli lähinnä sitä. että suojeltii toinen toistamme. Kun yks kuuli esim. katossa jottainsemmosta ääntä, että sopi oottaa sortumaa, se kerrottii toisille ja varotettii. Yhen kerran mie olin porraamassa nousuu 45 asteen kulmassa. Siin oli makasiini.joka oli noin 40 metrii pitkä ja siit oli semmonen 35 metrii pitkä luiska ylöspäin. Siellä pohjalla oli isoja kiviä, niin mie läksin sinne porraamaa niitä rikkoja. Siihen makasiinin ja nousun kattoon synty semmonen roikkuva maha. Kaveri oli ylläällä ja mie sanoin ettei hää ala siellä ylläällä porata vaan tulloo ensin tänne alas tekemään. Hää yhen äkin huus miulle että tuuha nyt tupakalle tänne ylös; tuo katto anto semmosen äänen, mutta tuu pian, kohta se tipahtaa.Minä läksin niinkun käskystä sinne ylös. Kun olin noin neljän metrin päässä siitä miehestä, sillon se putos koko siltä matkalta, se katto. Tuli kupu toiseen suuntaan. Se koko lusta putos siihen niitten kivien päälle, mihin mie olin vielä ehtiny kutsuu sitä kaveriikin. Jos hää ei ois huutanu minnuu ylös. niin minun ei tarvitsis ennää mittää kertoilla. Meiltä sitte sammu valot karbiidilampuista ja kun tilanne oli ohi,myö ne taas sytytettiin. Siinä kyllä tuntu, että tulloo koko Mätäsvaara siitä meiän niskaa. Se kyllä pani vähä ajattelemmaa, miten lähellä se kuolema oli. Kyllä se oli yks niitä "läheltä piti"-tappauksia. Mie kiittelin sitä kaverii. että kyllä oli hyvä, kun sanoit etkä halunnu minnuu kivien alle jättää. Siellä oli suojeltava toinen toistaan. Ei koskaan saanu toista pettää, eikä narrata ensinkää, ei pienestikkää ohjata toista vaaranpaikkaa.

 Mittää koulutusta ei siihen ollu. vaan se synty siitä yhteishengestä, että toinen toisestaa piettii huolta ja toinen toisestaan koulutti just niistä juttuloista. Ei ollu ees työnjohossa. Vanhemmat työnjohtajat tietysti anto koulutuksen, mutta ne sano. että sun täytyy itse siellä nähä, mitä sinä teet. Se vastuu annettii niin voimakkaana, että se joskus vähä välillä värähhytti ajattelemmaa. että tokko minä selviän. Aina sieltä sitten tuli kuitenkii tavaraa ulos. Työsuojelun oppi siinä, että teki oikeilla menetetelmillä ja kuunteli kaikkia merkkejä. Vaaranhan saatto aiheuttaa toiselle välinpitämättömyydellä, niinkun se äskenen tapaus, minkä mie äsken kerroin. Joskushan saatto väärät ohjeet aiheuttaa taloudellista vahinkoa.


Vahinko   Niin kävi kerran, kun mie olin porramassa yhtä nousuu. Siinä meni läpi ja mie kerroin pomolle ja kysyin, mitä nyt tehhää, jätetäänkö homma tähän. Hää käski lattaamaa ja ampumaan. Miehä tein työtä käskettyy, mutta se olikin tullu semmoseen paikkaan. missä kulki ilma-, vesi- ja sähköjohot alas kaivokseen. Nehän katkes kaikki, kun siinä ammuttiin. Sitte se pomo kerto ylöspäin, että hää nimenommaan kielsi ampumasta ja nyt se Harkonmaa teki tuommosen. Mutta hää oli miulle jo aikasemmin uhannu, että hää toimittaa miut vielä rintamalle takasii. Miuhan piti sillo käyä ihan Lupanderin juttusilla. Mie sille sanoin: Kyllä mie voin rintamalle lähteä. mutta syyllisenä mie en sinne halluu männä Se esimies nimenomaan käski miun ampua, ku hää tiesi,ettei siellä oo mittää. Lupander usko minnuu ja miun osalta se juttu oli selvä. Onneks siinä ei tullu kellekkää ihmisille mittää. Kaivos vaa pimeni ja ennenkuin siinä paikat oli korjattu, niin sehän makso jotakii yhtiölle. 

Kerra miulle sattu semmonen, että miulle tuli kivi päähä. Mie olin työssä yhen nousun vaiheilla. Se oli yläpäästä auki ja siellä joku kulkija kohelteli ja polkas joitain kiviä liikkeelle, niistä yks putos miun päähän, eikä miulla ollu muuta kun jonkun toisen lippalakki. Oli semmonen sotilaslakki. -siinä kaikki pimeni, mutta henki sentää säästy. 

Joitakin nousuja tehtiin ilmanvaihtokanaviksi. Yksi semmonen, minkä mie tein on vieläkin näkyvissä ihan tien vieressä lähellä Kultalan avolouhosta. Tosin sen reunat on sortunu, niin. että se taitaa olla tukossa.

Lähellä oli hengenlähtö  Lohtanderin Oivan kanssa meillä oli kerran tiukat paikat. Oltiin samalla löysillä työssä - Mustikkamäen Urhon kirjoissa. ÖK- ja Kultalan avolouhosten välillä porattii nousuja. 60 metrin tasolta 36:n metrin tasollepäin. Jottain neljäkymmentä metrii korkeellaoltii ja nousu oli jo valmis ja ruvettiin avaamaan periä siellä. lähetää siipiperiä ajamaan, päästää sinne malmin sekkaan. Minä olin siellä ylhäällä jo kaks vuoroo porannu ja tehny niitä töitä. Se oli umpipussi sinne ylöspäin ja sitä oli noin 20 metrii ylöspäin sitä umpinousua. Kirvesmiehet kävi tekemässä siihen semmosen paikan, mihin saatiin konneet pistää,ettei huolinut alas kulettaa. Oiva tuli miulle yhtenäpäivänä kaveriks. Miulla on aukasu. 18 reikää aukasussa. Katin olin jo ampunut, mutta siinä oli koko ulostulo. Oiva tulloo ja pärryyttää katin siihen seinään. Myö oli valmiiks ladattu ja mie sanoin Oivalle, että sytytä sinä myöhemmin. Alhaalta kuulu pillin ääni meille ampumisluvan merkkinä. Sehän oli niin lähellä sitä 36:n tasoa, että se ois ollu kauhee paukku ylhäällä olijoille, jos ne ois ollu kohalla.


 Dynamiittipalat pantii tullee ja mie sytytin ja sanoin Oivalle, että nyt oli hänen aikasa sytyttää. ja Oiva sytytti. Minä pyörähin alas siitä suojaan. Siell oli hyvin huonot portaat. kun kivet oli runtannu niitä, mutta me siitä kuljettiin pykälä pykälältä. Mie olin päässy alas ja siin oli tommosta reittä paksuu pöllii vierekkäin työtasona Oivalle. Oiva kun polkas tulemaan alas sieltä, niin jalka juuttu parrujen väliin kiinil. Oiva oli iso mies, varmaan yli 90-kilonen,niin parrut anto periksi ja hää oli siinä, jäi nilkasta kiinni, saapas läpi sen sillan. Huutaa, että älä Tauno jätä, ku hää jäi jalastaa kiinni. Kyllä tuli kiire. Mie hyppäsin ylös ja vein Oivaa kainaloista niin paljon kun jaksan, mutta ei lähe irti. Kanget on ylhäällä tasolla. ettei pysty kankeemaan niitä parruja. Savuja tulee niin perusteellisesti niistä langoista. kun ne pallaa. Siin ei oo monia sekunteja, kun alakaa varma kuolema tulla. Mie aattelin ensin, että mie hyppään ja pelastan itseni, mutta päätin sitten. etten mie kyllä kaveria jätä. Tempasin Oivaa polvitaipeen yläpuolelta. Sillo jäi saapas, mutt Oiva oli irti. Kyllä voimia löyty. Se otti Oiva minnuu pershanturasta ja nakkas miut konneen pääle, ni en mie painanu mittää. Sitte oikasin siellä käteni Oivalle ja vejin. Ni just ku myö päästii pitkälleen olevaan asentoon, niin sillo minun reiät alko palamaan. Siinä kävi päminä, voi jukulauta. korvat ja ääni män. Ainut pelastus oli, että se oli umpinainen se yläpää, paine löi ensin ylös ja sitte alko painaa sinne alas kivvee. Se tukki meiltä kulkutien. Myö jäätii niinku säilytyspussii. Suu oli auki monta päivää. ku ei kuultu mittää, kun sieltä tultii alas. Kaverit oli sitä mieltä. että kaks miestä meni varmasti. Tultiin sieltä savun sisästä pökerryksissä alas. Se oli taas "läheltä piti" -tilanne. Tämmöset tapaturma-aiheet on ennakolta arvaamattomia. 

Herrat  Alemman ja ylemmän työjohdon suhteissa oli kahellaista ilimoo kun Savossa - hyvvää ja huonoo. Ylemmät herrat insinöörit oli ruotsalaisii sillon. Norjalainen oli alussa, mutta hää lähti, se Bruun kai 40 vaihteessa ja sitte tuli inssit Ruotsista. Ne oli eri herroja. Ne oli vaativia. mutta kun työn teki hyvin, niin hyvä oli. Se pitijust tehä, niinkun oli piirustuksissa. Tekotavan sai ite valita. Ne oli hyviä herroja, en minä moiti.Kyllähän niistä kerran yks löi puhelinluurin poikkipöytään. Se oli sen "tihutyön" yhteydessä. kun mie esimieheni käskystä ammuin kaikki johot ja putket rikki.

Mutta ne pisti miut kouluu, että miusta pittää jottain tehä. kun tarpeet on hyvät, niin niistä jottain tulloo.Niihä mie siitä jouvuin johtoon. Minä pärjäsin, vaikka kansakoulua kävin vaan kaks luokkaa neljästä - ja nekinarmeijassa, kun en lapsena päässy kouluun. Vääpeli Iivonen miulla oli opettajana niitten kahen luokansuorittamiseksi. Työ. hyvät työtoverit ja hyvät esimiehet on opettanu työhön. Lisäks mie oon aina ollu palveluaulis. Minä en oo säästäny sitä, mitä minä voin antaa. Mie kun näin, että työkaveri tuskaantuu. niin miulla jos taito riitti niin mie sen pelastin siitä ja näytän, että älä lähe toista kertaa ennää tuolla lailla. Ihan ylimmän johdon kanssa - Lupander ja Zeidler ym. -meni hyvin. Ne olivat hyviä ihmisiä ja tavattoman inhimillisiä, Zeidler oli hirveen hyvä mies. Se oli hyvä mies. Mulla oli hänestä hirveen hyvät muistot ja kaipa hääki oli minnuu tyytyväinen. kun pyysi sillon kun Mätäsvaara loppu, lähtemään Ruotsiin kanssaan; renkipojan halusi Ruotsiin. Siitä se vähä työläyty, kun mie lähin Outokumpuun. Zeidler oli saksalainen. ainakin hänen vanhempansa oli saksalaisia.

Koskimäellä oli kapula poikittain suussa. ettei osannu suomee eikä ruotsii; se oli niitä miehiä. Mutta nämä oli reiluja miehiä nämä ruotsalaiset, kun ne oppi tuntemaan. Ne kun sano paikan, mitä saa maksaa, niin se piti. Sieltä ei kuulunu mittää sen perrää. Se tuli miehelle palkkana, mitä oli luvattu, mutta niihen piti ottaa yhteys - esim. kaivosvoutiin -, jos tuli mies, että on niin kovvaa kivi tai jottain työvastuksia. Kerto sille suoraan tälle tulkin kautta, niin se sano: "Joo, sillä portaalla saat sille miehelle maksaa", ja se tuli se raha just niin. eikä siinä sillo mittää vääryyttä tullu tehtyy, kun sai sieltä luvan esimiehiltä. Minulla ei ollu sen ylimmän johtajan - Lupanderin luo asiaa, kun sen yhen jupakan kanssa. Kaikki muut ajo miut ulos, mutta se ylin johto otti miut vastaan ja asia hoitu. Yleensä asiat pysähty insinööriportaaseen - voutiportaaseen. Se ruotsalainen voutinimi kulki tänne Suomeen, vaikka eihän meillä oo mittää voutia - se on ylin esimies meiän kielessä.

Ilmavalvontajoukko   Siellä oli kyllä koko kylässä hyvä yhteishenki. Me tunnettii toinen toisemme riippumatta siitä, kenen palkkaa kukin sai. Ei meill ollu mittää hankausta kenenkään kanssa. Maanpäälläkin tarvittiin miehiä - ja hyviä miehiä. Sitte tuli meille yks ikävyys, kun tuli se ilmavalvonta ja -torjunta - olikohan se joukkue vai jaos. Niistä meinas tulla häiriötä. Mie en niihen tykeistäkään tiiä, montako niitä oli. Konnanvaaralla niillä ainakin oli. Ne asu niissä parakeissa voima-aseman luona. Niitä oli ehkä kaskymmentä aina parakissa,että saatto olla nelisenkymmentä miestä ( jaoksenverran,  jos olivat ilmatorjuntajoukkoja - muuten joukkueen verran ) Niistä tuli siihen kyllään semmonen häiriö, kun ne eli vähä epäsäännöllisesti ne pojat.   

Siell oli yks Seppäsen Jaska. Sill oli talossaa vuokralla tyttölaps. Yks sotilas vahtas sitä tyttöö, mutta se tyttö ei tykänny siitä sotilaasta. Seppäsen Jaska sano tälle, että mene sinä pois, kun ei tää tyttö siun seuroo kaipoo. Niin poika otti pistoolin ja ampuu pamautti kattoon. Tää tapahtu siinä Nurmeksen puolimmaisessa rivitalossa. Kännissä oli sotilas ja ampui -säikytti tietysti. Jaska oli niin pelkäämätän mies, se meni sitä kohti hyvin rauhallisesti. Se sai siitä sotilaasta semmosen otteen, että se piti. Se otti vyöstä takaapäin ja nytkäytti olallee ja otti aseen pois. Vei sen sinne parakkiin ja laukas ensimmäiseen sänkyyn, jotta sänky oli lattiassa ja sano. että missä teiän Herra on, että tarviiko sekin selkään. Sano vielä, jotta minä piän tässä meiän kylässä kurin, jotta pikku pojat ei ampuile meiän räystäitä puhki. Se sotilas hävis niin että sitä ei ennää näkyny niillä kulmilla. Mutta kuri pallautu, niin että ne ei ennää käyny siviilejä pelottelemaan. Nehän ampu ja paukko siellä aina, mutta Jaska se sai sen aikaan, että kyllään kuri palautu.

Sotavangeista   Sotavankien vahtina oli tiettävästi sotilaat tätä sammaa porukkaa. Ne kuljetti ne vangit marssirivistössä kaivokselle. Minä vein ne sitten alas kaivokseen. Minun muistini mukkaan niitä vankeja oli 101. Kaikkein kauimpaa oli tuolta Japanin läheltä, Mantsuriasta. Niit oli kuutta eri rotua siinä porukassa. Ne ei ymmärtäny toisiaan. Siin oli hyvin helppo olla tulkkina, kun ei ymmärtänyt kukkaa mittää. Niillä lastautettiin perät. kuljetustunnelien perät. Ne pyytivät aina urakkaa. Siinähän oli aina kymmenen miestä perrää kohti. että siinä ei monta kivvee miestä kohti tullu, kun se oli tyhjennetty. Siell oli lähellä keskuskuilua, mistä lähti murskaamoon, hyljätty makasiini, niin siell oli lämmin. Minä vein heiät aina sinne, kun heill oli hyvin heiveröiset varusteet. Kun oli urakka tehty, niin mie vein sinne. Sinne ne järjesti laatikoita itelleen ja siellä voi pittää nuotiota, kun savu nousi pois. Talvipakkasilla se oli armotonta hommaa heille. Kaivoksessa oli lämpötila ympäri vuoden noin 2 - 3 astetta lämmintä. Avolouhoksessa se saatto olla pakkasen puolella ja olikin usein. Sa´an metrin tasolla se oli siinä kolmen asteen tietämissä talvellakin, umpiperissä. Ilmastointi oli kyllä melko olematon. Jos ei kuilu vetäny, niin sitä oltiin savussa. 

Ilmanvaihto oli aina siinä kaheksan ilmakehän putken päässä eli ilmaletkussa. Se kuilu siinä tienvieressä veti ilmaa ulos. Siell oli alapäässä puhallin. Se kuilu oli muistaakseni 2X2 metriä ja nousi 60 asteen kulmassa sieltä. Se puhallin oli kiinteä siipipuhallin, jota sähkömoottori pyöritti. Se sai imun siltä alueelta ja siitä se savu tuli ylös maanpinnalle. Siinä sai maanpinnalla haistella kaivossavua. Siitä vois kaivamalla pian löytyy se kuilun reikä. Mutta eihän ne puhaltimet niistä umpiperistä jaksanu mitään vetää. 

Sotavankeja oli mm. pilkesouvissa hevosmiesten mukana, kun taloihin jaettiin puita. Olivat apumiehinä. Yks oli Koworov, Ilja, joka toi meillekin puita. Työnjohtajille pilkkeet oli luontaisetuna eikä ne kovin kalliita ollu muillekaan. Me saatiin ilmaseks ja sähkö oli ilmasta ja vesi ja koko se asunto oli vapaa-asunto, että työnjohtajilla oli tämmönen asuntoetu valoineen sähköineen ja lämpöineen ja keittopuineen. Vuokraa ei menny mitään, mutta sehän palkka oli sellanen, että porari hankki enempi rahhaa, kun vaan sattu hyvä tuuri kivessä. Eipähän tarvinnu kynää painavampaa työkalua pittää sitten enää, kun kädet oli huonot. Veturit, jotka siellä alhaalla veti kuormia, oli 11 tonnia painavia, saksalaisia Deutz vetureita. Naftalla pyörivät. Kaivoksen raideleveys oli 74 cm tai niillä main. Sama oli maanpäällä kaivoksen omat raiteet, mutta se rautatien siirto saatto merkitä kolmen kilometrin normaalilevyisen rautatien rakentamista.
 Sieltä kun pumpattas vesi pois. niin olis valmis metro tässä kaupungissa. Lisäks tääll on Suomen,syvimmät uima-altaat ja parhaat veet. Sitten kun Mätäsvaara kasvais, niin metro ois valmis ja siitä vois vetää Lieksaan sivuhaaran - konttorilähiöön. 1947 osa koneista meni Jussaröön Ahvenanmaan saaristoon. Veljeni meni niihen perrään sinne. Toinen paikka oli Kittilän Sirkassa. Veturit lähti Sirkkaan. Outokumpu Oy osti vaunut. Niit on vieläkin - sanotaan Mätäsvaaran vaunuiks - Outokummussa. Se on norjalainen vaunumalli. 

Kohtalokas tulipalo  Siinä Kekaraisen palossa oli ikävää sekkii. että kun siinä asu seinän takana joku nuoripari, niin nämä rupesivat vaan kantamaan omia tavaroitaan ulos, vaikka kuulivat lapsen itkua ja tiesivät, että lapset on siellä ja vanhemmat pois kottoo. Minä olin justiisa tullu töistä iltavuorosta ja olin kahvia juomassa ja huomasin että Kekaraisella pallaa. Miulla oli nahkapusero ja otin - viltin silpasin ympärilleni - ja menin sinne sissään etsimään niitä lapsia. Mutta en löytäny, kun ne oli menny sängyn alle makkuuhuoneeseen piiloon ja olivat iha hiljaa. Paloportaat oli ikkunan kohalla, niin paloportaista koivet eellä latasin ikkunasta sissään. Siell oli liekit keittiössä ja hirvee katku savua. Mie kun hyppäsin ikkunast ulos samasta reiästä, mistä mänin sissään, niin miull oli viltti tulessa. Oisihan miekii ollu tanssimassa, ellen ollu töissä. Muita tulipaloja mie en muista. Ne Kekaraisen pojat oli minun poikain kanssa aina leikkimässä. Ne pojat oli ihan lapsia - olikohan ne kolmen ja neljän vanhat. Se oli sulan maan aikaan. että se on varmaan ollu 44.

Väestönsuojelu
  Väestönsuojelussa oli kai ainutta maanpäälliset kellarit väestölle. että sen kummempia ei ollu. Mitään VSS-harjotuksia ei ollut. Ilmavalvontaa oli jo ennen sen osaston tuloa. Sillon käytettiin tyttöpuolia valvomassa. Konnanvaaralla oli ilmavalvonta torni. Se oli kylän valvonnassa ja sieltä sitten hälytettiin, jos jotain ilmeni. Muutahan sitä ei sitten ollu. kun pimennys – armoton pimennys kylässä, sieltä ei saanu vilkutella valoja. Konttorilta päin taisi olla ohjaus kuljetustunneliin. Kun se transporttihihna tuli radan alta, niin siinä oli ovet ja kulkutie ihmisille hihnan kahta puolta. Siitä pääsi hyvin murskaamoon asti - alas asti. Se oli hihna muistaakseni metrin hihna ja se tunneli oli kolmeks metriks porattu. Siin oli reilut askelmat kahta puolta. Hihnan huollon takiahan ne siinä jo oli. 

Poliisi  Vepsäläisen Lassi oli minulle hyvin tuttu mies. Ja varmasti hyvä mies. Lassin jos suututti. niin sai selkäänsä. mutta jos siististi lähti kävelemään. niin Lassi sano: "Nyt mee kiireesti kotio! Se oli kova kyllä antamaan Lassi selkäänkin, jos se kehen suuttu, jos joku ei niitä raiteita kulkenu, joita oisi pitäny. Jos Lassi ketä löi, niin se oli semmonen mies, joka sitä tarvitsi. Kerran oli siinä talolla joku kulkija, Oltiin tuossa talolla tanssiloissa. Lassi sano sille, että sinä se et ennää oikeestaan ossaa tanssia, että meeppäs kotios. Eikös, tämä häijy, niin Lassii livautti leualle ja sano, että hää ei kuule lähe mihinkiä. Lassi kokos nipun sitä sen takkii pään päälle ja painu siihen rapun nurkalle ja muutaman kerran sivautti sen takin läpi., niin poika osas kottii. Sillei tainnu jalka yltää maahan asti alkumatkasta, kun se meni. Siinä mie näin. että Lassi niitä kaverloita, että älä mää räpsimään sitä. Se löi lujjaa. mutta ei se kasvoloihe lyöny. vaan rintaan ja vatsaan takin läpi.Myö yhtä aika Lassin kanssa käytiin hamstraamassa. Minä menin Konnaillammille hamstraamaan ja hän meni vaimosa kottii. Hää sano: "Jaa. sie oot mänössä ja mie oon tulossa." Ei se koskaa minultakaan ottanu pois. Kukaan ei sanonut koskaan, että Lassi ois ryöstäny evväät. Se kun ties, että kortilla ei saa, ja muuten voipi saaha ja nälkääsähän ne hankkii. Hän oli mies ja hoiti sen niinkun piti.

Omatoiminen "kirvesmies  Heiskarin luona metsässä ollut lava sai nimen Topila, kun sinne ensimmäisenä pantiin putkaan yks Topi, Pyykön Topi. Hää tuli sieltä kirveen kanssa ulos ja meni sitte kottiisa ja jätti kirveen ulkoeteisen pöyälle oottamaan, että kuka tulloo hakemaa kirveesä pois. Eihän sitä kukaan tullu. Se oli kai niiltä rakennusmiehiltä sinne rakennusvaiheessa unohtunu ja sillä Topi pääsi sieltä pois, Lava oli rakennettu rinteeseen ja sen alle jäi toiselle laidalle niin korkea tila. että sinne oli rakennettu se putka. Kun Topi sitten oli siellä ja toiset tanssia jytkytti ja soitto soi, niin Topi soiton ja tanssin tahissa käytti kirvestä ja pääs pois.

Sakinhivutus Hahlberg oli saunan vahtimestari sen lisäks, että se oli kaivoksessa töissä. Sill oli joskus unehtunu tai sitte se kiusallaa teki, että veet oli kylmät lauantaina, kun me mentiin iltavuorosta pesulle. Oli lupa mennä, kun piti olla lauantainakin töissä. Hahlberg nauro ovelta vielä sitten, että onkos pojille löylyä saunassa. Seiso kun karhu oven täytteenä. Sauna oli niin kylmä, ettei vesi missään kohassa pihahdakaan. Ei ollu viittiny lämmittää. Hahlberg oli ylihoitaja ja hänellä aina joskus oli joku muu lämmittämässä. mutta hän vastasi siitä, että sauna on sillon lämmin. kun pittää. Myö pojat kun kannettiin Hahlberg turkkinee suihkuu ja piettii siinä. Joku sano, mitenhän olis, jos vielä turkkikin kasteltais. Niihä ne sitte veti. Siell oli semmosia miehiä, että Hahlbergikin oli kevyttä tavaraa - eihä se painanu mittää niitten poikiin käsissä. Siell oli mahottoman isoja miehiä töissä. Suihkuu veivät ja siinä pitivät. Hyvähän sen oli sitte siitä sisällä liikkuen kottiisa männä pakkoo. Mutta sen jälkeen oli kyllä sauna lämmin ja niihän se lupas siinä suihkun alla jo. Eikä siitä jutusta sen enempiä puhuttu.

Originelli asukas
  Siell oli kylällä monenlaista asujaa. Siell oli yks mökki, joka ehkä kolme kertaa neljä metrii koko mökki ja siin oli yks huone. Myö käytii talkoilla tekemässä eteinen siihen. Tehtiin runko ja laudotettiin siihen kattokii, ettei muuta kun pärreet katolle lyöpi. Mutta ei niin paljo saanu mies aikaan, että ne pärreet ois katolle männy. Siihe ei koskaan tullu sitä katosta. Oli se niin " yhellä puulla ajaja". Siinä samassa mökissä kävi kerran vakkuutusasiamies. Oli nuor mies Lieksasta ja kierteli, teki vakuutuksia ihmisille. Miekii tein siltä Suomi-Yhtiöön vakuutuksen. Talvipakkanen oli ja lunta varsin paljo, nii hää mennee sinne Onnin mökille. Kolkuttaa ovvee ja pyrkii sisälle. Vanhin poika tuli kysymään, että kuka siellä on, että ei turhaan aukassu ja päästäny pakkasta sissään. Hää sitte sano olevaasa henkivakuutusasiamies ja oli tulossa tekemään vakkuutuksia. Poika huuti sisälle: "Tuo kirves helvetin joutuin. Tääll on henkivakuutusasiamies." Ovi oli jäätynyt siihen, että se piti kirveellä avata, mutta se oli ollu jo etäällä mies.

Sotapoliisien saalis  Lieksassa oli innokkaita sotapoliiseja. Kerran olin tulossa junassa Mätäsvaarasta Lieksaan, niin sotapoliisit nappas kiinni ja meinas viiä Joensuuhun kun "ei ollu mitään papereita". Mulla oli kyllä paperit, mutta ne ei antanu mun etsiä sotilaspassiani ja vapautuspaperia, jotka olivat yhen muistikirjan välissä taskussani. Pistivät konduktöörin vaunuun pidätettynä, mutta minä karkasin niiltä Lieksan asemalla siitä vaunusta ja sanoin, että täällä Lieksassa asia selviää kaikkein parhaiten. Mentiin sitten nimismies Halosen luo ja sehän tunsi minut. Oli just pari kuukautta aikasemmin kirjottanut mulle aseenkantoluvan metsästystä varten. Sen luona sitten saatiin tarkastaa paperit ja nehän löyty just sieltä, missä olin sanonu niitten olevan, vaan kun herrat ei halunneet katsoa. Halonen anto sitten niille aika sapiskat, kun eivät ossaa hoitaa asioitaan, vaan tekevät ihan päin seiniä.

Sairaus ja "sairasloma"  Se kaivoksen huono ilma aiheutti sairauksia. Minulta on keuhkoista poistettu neljäsosa. Syynä on kivipölykeuhko. Sen lisäksi sairastuin eräässä vaiheessa dynamiittimyrkytykseen, koska siellä joutui nieleksimään sitä dynamiitin katkua. Sydän laajeni niin. että olin räjähtää ihan todella kappaleiksi. Lääkäri määräsi silloin, että kolmeen kuukauteen en saa olla dynamiitin kanssa missään tekemisissä. Sillon oli keskeytettävä kaivostyö. Minulle sanottiin, että saan tehdä mitä haluan sen kolmen kuukauden aikana elättääkseni perheen, -ensin menin voimalaitokselle veistämään rusnauskuokan varsia. Mutta siitä maksettiin niin vähän, että joka päivä jäin viisi markkaa velkaa ja se oisi tehny kolmessa kuukaudessa aika paljon. Siksi jätin sen homman. Sitten ostin Mantilasta hevosen ja läksin puutavaran ajoon - metsätöihin. Siinä sitten tultiin toimeen ja "sairasloman" jälkeen palasin kaivokseen. Kyllähän jotkut yritti siinä vaiheessa syyttää lintsariksi, mutta ei sitä kukaan tahallaan semmosta tautia hanki eikä lähe sairaslomalle, jolloin ei minkäänlaista rahaa tuu.