Harrastustoiminta
uppopalloa ja urheilua


Erkka ja molybdeeni  |  Kaivostyö |  Kiven kulku   |  Kaivosyhdyskunta  |  Höyryvoimalaitos  |  Rikastamo
Kaivosveturi  | Talot ja asuminen  |  Vuoksenniska Oy  | Ammattiyhdistykset  |  Harrastustoiminta  |  Sotavankileiri
  Tauno Harkonmaan kertomus |  Jan-Christian Lupanderin kertomus  |  Ilmavalokuva kaivosalueesta
 Ritva Varis: Alvar Aallon tyyppitalot MätäsvaarassaKaivosnäyttämö ja Lieksan Vaskiviikot 
 Jatkosodan suurhyökkäys  | Osasto Kuhlmey  jatkosodassamme


Harrastustoiminta kaivosyhdyskunnassa oli vilkasta kaivoksen loppuun asti. Se tapahtui pääasiassa seuroissa ja yhdistyksissä, joita Mätäsvaaraan olikin perustettu runsaasti. Merkittävimmäksi muodostui urheilu, joka tuotti mainetta valtakunnallisestikin. SVUL:n urheiluseura Mätäsvaaran Malmi-Veikot perustettiin 29.12.1940 ja sen jäsenmäärä ylitti parhaina aikoina 200. Mukana oli kaivoksen korkein paikallinen johto sekä konttori- ja teknistä henkilökuntaa. Malmi-Veikot oli varsinkin sodan jälkeisinä vuosina yksi Pohjois-Karjalan parhaista urheiluseuroista pääurheilumuotoinaan hiihto, yleisurheilu, voimistelu ja jalkapallo.

Maaliskuussa vuonna 1941 perustettiin TUL:n urheiluseura Mätäsvaaran Mänty, jossa oli jäseniä 100 - 120. Männyn ohjelmassa oli hiihdon, yleisurheilun, voimistelun ja jalkapallon lisäksi vielä lentopallo ja nyrkkeily, jota harrastettiin mahdollisuuksien mukaan milloin missäkin: yhtiön ruokalassa, toimitalossa, kouluparakissa ja tanssilavalla. Urheiluseurat järjestivät yhteistyössä viidet kansalliset hiihtokilpailut vuosina 1944 Paikalla oli valtakunnan huippujakin. Yhteistoiminta Malmi- Veikkojen ja Männyn välillä on jäänyt tuon ajan urheilumiesten mieliin erityisesti. Suurempien kilpailujen järjestämiseksi se oli välttämätöntä. Aina ei kaikki ollut aivan mutkatonta urheilussakaan ja niinpä Työväen Urheiluliittoon kuuluvan urheiluseuran perustamista pidettiin Malmi-Veikkojen taholla tarpeettomana ja jopa epäisänmaallisena.

Sodankin aikana yhteistoimintaa oli: tavallisia olivat mm. eri kaivososastojen väliset viestinhiihtokilpailut, joiden yleisömenestyskin oli huomattava. Olosuhteet Mätäsvaarassa soveltuivat parhaiten hiihdolle ja muille maastolajeille, kaikissa muissa lajeissa piti käyttää kekseliäisyyttä. Esim. juoksu ja muut yleisurheilulajit järjestettiin teillä, urheilukenttää ei ollut. Maininnan ansaitsee myös Mätäsvaaran jalkapallokenttä, joka sijaitsi jätehiekalla. Hiekka oli täyttänyt kokonaan entisen Sertinlammen."Kenttä" vaati pelaajilta erityisen kovaa kuntoa, koska se upotti juostessa nilkkoihin asti. Haittaa yritettiin poistaa kovettamalla hiekkaa vedellä, mutta pelin kuluessa hiekka alkoi antaa taas periksi.

Tällä areenalla muistetaan pelatun sodan jälkeen historiallisen jalkapallo-ottelun Mätäsvaara - muu Eurooppa , kun kansainvälinen kveekarien ylioppilasleiri oli Mätäsvaaran läheisyydessä. Tarkoitus oli raivata Egyptinkorpea, tämä liittyi sodan jälkeiseenkansainväliseen
avustustoimintaan.

Marttojen toiminta Mätäsvaarassa alkoi vuonna 1942 ja se kesti myös sodan aikana. Yhteistoimintaa oli paljon muiden järjestöjen kanssa. Sodan aikana Lotilla oli monenlaista käytännöllistä toimintaa, jossa poliittiset seikat eivät olleet päällimmäisinä. Eri yhteisöt järjestivät kurssimuotoista toimintaa naisille, erityisesti oppia monissa pula-ajan ongelmissa. Haastatteluista saa sen vaikutelman, ett juuri nämä järjestöt keräsivät urheilun ohella eniten väkeä paikallisista työläisperheistä. Sen sijaan "vapaammat" harrastukset keräsivät ehkä paremmin konttoripuolen väkeä. 

Mätäsvaaran näytelmäkerho perustettiin
marraskuussa 1945 ja jo seuraavan vuoden helmikuussa oli valmiina näytelmä Pohjalaiset, joka sai hyvät arvostelut myös lehdistössä. Näytelmää kierrettiin esittämässä lähiympäristössä. Lisäksi käytiin Varpasen näytelmäkerhossa Mätäsvaarasta käsin jonkin verran. Kuorolaulu oli suosittu harrastus ja sitä harrastettiin eri järjestöissä. Kaivoksen toiminnan aikana on ollut toiminnassa kaksi kuoroa, joista toinen toimi tiettävästi Varpasessa. Vuoden 1942 lopussa perustettiin Mätäsvaaran sos.dem. työläisnuoriso-osasto. Toiminta loppui kaivoksen loppuessa. Toiminta oli kulttuuripitoista: harjoiteltiin useita näytelmiä ja esitettiin niitä mm. Juuassa ja Nurmeksessa. Kisällit ja Kisällittäret- esittivät kuorolaulua, Mätäsvaaraan saatiin tiettävästi jopa kisällilaulun piirinmestaruuskin. Lisäksi ohjelmassa oli kuorolausuntaa ja tanhua. Yhteistoimintaa muiden järjestöjen kanssa oli suurempien tapahtumien järjestämisessä: mm. Mätäsvaaran Männyn kanssa urheilukilpailujen järjestämisessä ja Lottien kanssa äitienpäivä- ja itsenäisyyspäiväjuhlien järjestämisessä.

Sodanajan vapaa-ajan ongelmat eivät päässeet muodostumaan kovin suuriksi, olihan jokapäiväisessä toimeentulossa järjestämistä itse kullakin. Moni muistaakin käyttäneensä vapaa-aikansa hyvin käytännöllisesti, marjassa, sienessä, vaatteiden korjaamisessa ja ompelussa tai hankintamatkoilla. Sosiaalinen kanssakäyminen oli voimakkainta ehkä järjestöjen kautta. Sodan aikana oli huvitoiminta rajoitettua, tanssit olivat kiellettyjä ja häissäkin saivat tanssia vain vieraslistassa viranomaisille ilmoitetut henkilöt. Mätäsvaaran asukkaat olivat nuoria ja luonnollisesti syntyi välillä ns. nurkkatansseja, joita sitten poliisi joutui hajottamaan. Moni haastateltava muisteli kaiholla huvielämää sellaisena kuin se oli heti sodan päätyttyä ennen kaivostoiminnan lopun pelkoa.

Sodan jälkeen järjestettiin iltamia, kevyempiä juhlia ja henkisiä kilpailuja. Muisteltiin, että joka ilta oli yleisötilaisuuksia toimitalolla tai muualla. Tilaisuuksien ohjelma oli monipuolista, erityismaininnan ansaitsevat runomuotoiset esitykset paikallisista tapahtumista. Muutenkin huvien ja harrastusten järjestämisessä oltiin ajan tapaan vapaaehtoisia ja omatoimisia. Mätäsvaarassa vieraili myös valtakunnankuuluja esiintyjiä ja mm. Joensuun kaupunginteatteri muutaman kerran. Mainittakoon, että Mätäsvaaran sos.dem. työläisnuoriso-osasto oli mukana perustamassa Lieksan Pielisjärven työväenopistoa. Mätäsvaaralaisia pidettiin melko laiskoina kirkossakävijöinä. He kuuluivat Pielisjärven seurakuntaan ja Viekijärven kirkkoon oli matkaa noin viisi kilometriä. Myös seurakunnan paikallista toimintaa oli järjestetty jonkin verran ilman suurempaa menestystä. Lähinnä mätäsvaaralaiset tarvitsivat pappia häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa.