Kaivosyhdyskunta pärjää
karbidinpalat vastaan voikilo
ka

Erkka ja molybdeeni  |  Kaivostyö |  Kiven kulku   |  Kaivosyhdyskunta  |  Höyryvoimalaitos  |  Rikastamo
Kaivosveturi  | Talot ja asuminen  |  Vuoksenniska Oy  | Ammattiyhdistykset  |  Harrastustoiminta  |  Sotavankileiri
  Tauno Harkonmaan kertomus |  Jan-Christian Lupanderin kertomus  |  Ilmavalokuva kaivosalueesta
 Ritva Varis: Alvar Aallon tyyppitalot MätäsvaarassaKaivosnäyttämö ja Lieksan Vaskiviikot 
 Jatkosodan suurhyökkäys  | Osasto Kuhlmey  jatkosodassamme



Talvisodan alla nousi sankkaan korpeen nopeasti nykyaikainen yli 1000 asukkaan yhdyskunta, 83 asuinrakennusta, yhteensä 110 huoneistoa joista valtaosa oli  varustettu viemärijohdoilla, suuressa osassa oli myös keskuslämmitys. Vesi- ja viemärijohtoja oli vedetty yhteensä 8200 metriä, sähkö- ja puhelinlinjoja noin 32 km. Teitä rakennettiin noin 6 km ja rautatietä siirrettiin noin 4 km matkalta. 

Kylän keskustaa, vasemmalla voimalaitoksen katto ja kaupat toisella puolen tietä

Palvelut. Ennen talvisotaa Mätäsvaarassa oli vain Lieksan kauppayhtiön lautakioski, josta sai ostaa tupakkaa ja elintarvikkeita. Lisäksi kerrottiin, että palkkalauantaisin oli Viekiin menevän tien varressa tori, jossa kulkukauppiaat ja maalaiset möivät kaikenlaista tavaraa elintarvikkeista vaatteisiin. Aluksi ostajat olivat lähinnä kaivosaluetta rakentaneen rakennusyhtiö Palmbergin työntekijöitä. Yhdyskunnan kasvaessa välirauhan aikana tulivat varsinaiset kaupat Mätäsvaaraan: Tukolainen Lieksan Kauppayhtiö, OTK:n Pielisen Yleinen Osuusliike ja Keskolainen Heiskarin kauppa hiukan syrjemmäksi. Jatkosodan aikana tuli myös SOK:n osuusliike.

Mätäsvaarassa toimi myös 1.9.1942 postiasema, ensimmäisenä aloittanut posti, suutari, parturi ja apteekki. Apteekkari tunnettiin hyvistä lääkkeistään, niitä käytiin ostamassa kauempaakin. Mainittakoon vielä kaivoslaistenkin käyttämä kansanparantaja "Viekin mummo" Anni Pölönen, jonka taidoista monella tuon ajan mätäsvaaralaisella oli kokemusta.

Oma kirjakauppa eli Kauppayhtiön kirjaosasto aloitti erillisenä liikkeenä vuonna 1941. Asiakkaita riitti Viekistä ja Varpasesta aina Nurmeksen Kohtavaaraa myöten. Sota-aikana myynti oli huomattava. Normaalin kirja- ja paperikauppavalikoiman lisäksi oli lehtiasiamiestoimintaa, erityisesti Vuoksenniska-yhtiön johdolle tilattiin lehtiä ulkomailta. Myös kirjoja jouduttiin tilaamaan usein Ruotsista. Mätäsvaara oli vilkas ja ostokykyinen keskus. Elintarvike- ja tavarapula vaikutti luonnollisesti liikkeiden valikoimiin. Maito ja liha ostettiin useimpiin liikkeisiin suoraan tuottajilta. Aina ei ollut myytävää, jonottaminen oli tavallista kuten muuallakin. Usein päivävuorolaiset olivat heikommassa asemassa kun eivät päässeet kauppoihin parhaaseen aikaan, kanta-asiakkaille pantiinkin joskus tiskin alle esim. tupakkaa. Jokaisella kaupalla oli jossain määrin vakiintunut asiakaskunta, vaikka tavaratilanne joka liikkeessä oli lähes sama. Vieläkin moni haastateltu kiitti "omaa" kauppaansa parhaaksi. 

Ravitsemusliikkeitä oli Kauppayhtiöllä nk. Mätäsmökki joka toimi kauppayhtiön yläkerrassa ja oli suosittu illanviettopaikkanakin, Yleisen Osuusliikkeen ruokala sekä Heiskarin kahvila kaupan yhteydessä. Sodan aikana kaivosyhtiöllä toimi lisäksi ruokala Pielisjärven kunnan myöntämien lisäannosten jalostamista ja jakelua varten.

Puhelinyhteydet
. Kaivoksen osastojen välillä oli puhelinyhteys. Vuoksenniska-yhtiön sisäiseen automaattiseen verkostoon kuului 50 alanumeroa. Konttorirakennuksessa sijainneesta keskuksesta oli yhteys myös valtakunnan verkkoon Lieksan kautta.
Koulu. Mätäsvaaraan saatiin oma kansakoulu vuonna 1943, jolloin koulupiirin perustamisen jälkeen kansakoulu alkoi toimia yhtiön omistamissa kunnalle vuokratuissa parakeissa. Koulun alkamisen aikoihin oli Mätäsvaarassa kouluikäisiä lapsia 67. Luku kasvoi koko ajan ja oli kaivostoiminnan loppuessa jo 109. Ja suurimmat vuosiluokat tulivat vasta sodan ja kaivostoiminnan loppumisen jälkeen. Alussa opettajia oli yksi ylä- ja yksi alakansakoulun puolella ja kaivostoiminnan loppuessa 2 varsinaista opettajaa kummassakin.
Parakkikoulun oppilaita ja parakkikoulu sisältä

Työväenopisto. Lieksan - Pielisjärven työväenopisto järjesti opintotoimintaa Mätäsvaarassa. Ohjelmassa oli niin käytännön kuin teoreettisiakin aineita. Työväenopiston toiminta Mätäsvaarassa oli vilkkainta Lieksan ja Pankakosken jälkeen. Pielisjärven kunnan kerrotaan asettaneen paikallisen kirjastotoimikunnan Mätäsvaaran piirikirjaston aikaansaamiseksi. Myönnetyillä määrärahoilla saatiinkin hankituksi kirjakaappi ja satakunta nidettä, jotka sitten olivat mätäsvaaralaisten lainattavissa.

Pula-aika. Elintarvikesäännöstely alkoi Suomessa jo v. 1939. Tuosta lähtien melko nopeassa tahdissa elokuuhun 1942 mennessä kaikki tärkeimmät elintarvikkeet olivat säännöstelyn alaisia. Mätäsvaarassa pula alkoi vaikuttaa pian, olihan kysymyksessä suuri teollisuusyhteisö, jonka piirissä maataloustuotantoa oli vain vähän. Toiveet kohdistuivatkin ympäröivään maaseutuun, jonne suoritettiin hamstrausmatkoja vapaa-aikoina. Kaivosmiehen valttina vaihtokaupassa oli kuukausittain saatavasta karbidiannoksesta jäävä osa. Myös kaivoslamppuihin jäänyt palamaton osa seulottiin ja vaihdettiin elintarvikkeisiin. Tuolloin ei Mätäsvaaran ympäristöä vielä oltu sähköistetty. Kannatti siis käyttää säästeliäästi karbidiannostaan. Moni muistaa karbidin ja voin vaihtosuhteeksi kolme kiloa karbidia ja kilo voita. 

Elintarvikepula tuntui myös tehtaan johdossa. Ympäristön maanviljelijät kääntyivät monissa konepulmissaan kaivoksen johdon puoleen. Monella haastatellulla oli se käsitys, että useimpiin rnaanviljelijän pulmiin löytyi ratkaisu kaivoksen verstaalta ja varastoista. Joku muisti itsekin käyneensä kauppaa niin kaivoksen kuin puolustuslaitoksenkin tavarasta maataloustuotteita vastaan, vanhaa kuljetushihnaa käytettiin kengänpohjiin, pyöränvanteen päällä käytettiin vanhaa vesiletkua jne. Nämäkin tarvikkeet piti hankkia yleensä vaihtamalla. Elintarvikepulan uhatessa jopa kaivoksen tuotantoa, johto anoi Pielisjärven kunnan huoltolautakunnalta lisäannoksia kaivostyöntekijöille perustellen anomustaan kaivostyön raskaudella ja Mätäsvaaran tuotannon valtakunnallisella merkityksellä. Anomus hyväksyttiin ja lisäannokset viljaa ja lihaa myönnettiin kaivostyöntekijöille. Lisäannosten jalostamista varten perustettiin kaivosruokala "Kolhoosi", jossa sai syödä annoksensa tai jos halusi, sai annoksensa mukaan kotiin. Moni jakoikin annoksensa kotona perheen kanssa.


Yhteisön piirteitä.
Sosiaaliset erot näkyivät selvästi Mätäsvaaran kaivosyhteisössä. Jo asemakaava kertoi eroista. Johto asui omalla väljällä alueellaan eivätkä muut liikkuneet siellä asiatta. Työntekijöiden suhteet johtoon olivat kohteliaan etäiset. Moni muisteli "mukavia" johtajia ja vähemmän suosittuja johtajia.Mielipide johtohenkilöistä muodostui lähinnä sen perusteella keskusteliko tämä työntekijän kanssa, puhuiko yleensä suomea vai oliko "ummikko". Johto osallistui jossain määrin yleiseen vapaa-ajan toimintaan mutta pysyi omana ryhmänään. Konttorin muulle henkilökunnalle se pysyi etäisenä. Näin voidaan päätellä konttorineitien epävirallisesta lehdestä "Mätäsvaaran Mälinät", joka sisältää paljon tuon ajan asioita.

Konttorin naiset olivat haastatteluista päätellen eniten tekemisissä terveydenhoito- ja opetushenkilöiden kanssa. Työntekijöiden kanssakäyminen työpaikoilla ei aina ollut mahdollista. Kaivoksessa se oli lähes mahdotonta, muilla osastoilla se onnistui paremmin mutta sitä ei katsottu suopeasti. Yleensä haastatellut osasivat kertoa vain omasta työstään, ei muiden osastojen. Oli tavallista, ettei muiden työmaita oltu nähtykään. Samaistuminen omaan osastoon oli voimakasta. Suosittuja olivat osastojen väliset kilpailut. Väestöpohjan kirjavuus on ollut Mätäsvaaran toinen rikkaus. Ihmisiä oli tullut Mätäsvaaraan eri puolilta Suomea: Imatralta, Outokummusta, talvisodan aikana evakkoon tulleita jne. Kaivoksen johto oli tunnetusti Etelä-Suomesta, Norjasta ja Ruotsista. Lisänä olivat lähiympäristöstä "pystymetsästä" tulleet työntekijät. Kulttuurien erilaisuus monipuolisti yhteisön elämää, toisaalta siitä aiheutui hankaluuksiakin. Jotkut muistelivat arvojärjestyksiä, jotka olivat ainakin alkuvaiheessa paikallisille tappiollisia, olivathan muualta tulleet tavallaan opettamassa kaivostyötä sitä osaamattomille. Sotavankien osuus oli myös huomattava.  Mätäsvaara oli Mätäsvaara kuten joku sanoi, se oli ainutkertainen työpaikka, toista sellaista ei tule.


Kaivostoiminta loppuu vuonna 1947
Kun valtiovallan tuki Mätäsvaaran kaivokselle päätettiin lopettaa, oli kaivostoiminnan lopettaminen ainoa mahdollisuus. Lopettamisen syistä on kansan keskuuteen jäänyt sitkeänä elämään huhu, että Neuvostoliitto on rauhansopimuksessa erityisesti vaatinut Mätäsvaaran kaivoksen sulkemista saatuaan tietää, että kaivoksen tuotanto meni Saksaan. Tosin kaikki haastatellut, jotka tarjosivat tätä syytä kaivostoiminnan loppumiseen, olivat tietoisia myös kaivostoiminnan kannattamattomuudesta uudessa suhdannetilanteessa. On totta, että aselevon ja rauhanneuvottelujen ennakkoehtona oli kaikkien yhteyksien katkaiseminen Hitlerin Saksaan. Ne katkaistiin 2.9.1944. On kuitenkin selvää, että Kolmas Valtakunta oli jo tuhoon tuomittu eikä sitä olisi pelastanut Mätäsvaaran molybdeeni sen paremmin kuin muukaan Suomen kauppa. Neuvostoliitto liittyy Mätäsvaaran kaivoksen lopettamiseen siinä mielessä, että se oli sen molybdeenihohteen viimeinen ulkomainen ostaja. Huhtikuun 30. päivänä vuonna 1946 Moskovassa Suomen ja Neuvostoliiton hallitusten allekirjoittamalla kauppasopimuksella Mätäsvaaran kaivos velvoitetaan toimittamaan molybdeenihohdetta Neuvostoliittoon. Toimitukset alkoivat heinäkuussa 1946 ja päättyivät tiettävästi helmikuussa vuonna 1947. Kaivoksen tuotantoluvuista päätellen kaikki tuona aikana tuotettu molybdeenihohde vietiin Neuvostoliittoon. Seuraavan kerran molybdeenia vietiin Neuvostoliittoon vuonna 1949, jolloin Mätäsvaaran kaivos oli jo lopettanut toimintansa. Neuvostoliitosta oli löytynyt sodan jälkeen huomattava molybdeeniesiintymä, josta ei ole tarkempia tietoja. Ehkä sekin oli välillisesti vaikuttanut Mätäsvaaran kaivoksen loppuun.

Enemmän kuin lopettamista voitaisiin ihmetellä sitä, että Vuoksenniska-yhtiö suhtautui niin luottavaisesti Mätäsvaaran esiintymään, vaikka sen laajuudesta ei ollut varmuutta. Yhdyskunnan rakennustoimintaa voidaan tässä suhteessa ehkä pitää ylimitoitettuna. Toinen seikka, mihin huomio kiinnittyy, on voimalaitoksen muuttaminen öljykäyttöiseksi aivan lopettamisen kynnyksellä. Muutos oli melko kallis ja rahavaikeudet olivat tuolloin jo yleisesti tiedossa. Monet ihmettelivät sitä perusteellista tuhoa, mikä kaivostoiminnan loputtua Mätäsvaarassa tehtiin. Kaikki tuotantorakennukset hävitettiin tai tehtiin käyttökelvottomiksi. Voimalaitoksen 62 metriä pitkä piippu räjäytettiin alas ja sen mukana romahti jotain symbolistakin Mätäsvaaran hyvinvoinnista, olihan se hallinnut maisemaa kaivostoiminnan ajan.

Asuinrakennuksia alettiin siirtää pois, mutta väliin ehti tulla Pielisjärven huoneenvuokralautakunta ja siirto lopetettiin. Monien mielestä hajotetuilla rakennelmilla oli vain näennäistä käyttöä. Esimerkiksi piipun tiilistä suuri osa särkyi räjäytettäessä ja ne jouduttiin antamaan tai myymään puoli-ilmaiseksi paikallisille asukkaille kellarien tai navettojen rakennustarpeiksi. Ehjänä säilyneet kuljetettiin muualle. Kaivoskalustoa pidettiin jo melko vanhanaikaisena, eikä sen uskottu kovin hyvin sopivan muihin kaivoksiin tai teollisuuslaitoksiin.

Kaivoksen purku tapahtui osaksi sopimusurakkana, jossa oli osallisena kahdeksan kaivoksen entistä työntekijää. Loppuselvittelyissä joku epäili väärinkäytöksiä. Muutenkin mielialat olivat ilmeisesti sellaisia, että syntipukkeja etsittiin yksityishenkilöistäkin. Puurakennusten ja rakennelmien jäännökset kelpasivat jonkun paikalla olleen mielestä vain polttopuuksi. Kaivoksen lopetettua toimintansa vesi- ja sähköhuolto toimi vielä jonkin aikaa. Viimeiseksi kaivoksen osastoista oli toiminnassa konttori, jossa riitti työtä vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen kun muilla osastoilla oli toiminta loppunut. Pielisjärven kunta hankki omistukseensa vuodesta 1950 alkaen Mätäsvaarasta alueita, joilla oleviin rakennuksiin se sijoitti koulun, lastenkodin ja kunnan vuokra-asuntoja. Koulu ja lastenkoti ovat jo lopettaneet toimintansa. Suuri osa Mätäsvaaran nykyisistä asukkaista on lunastanut yhtiön asunnon itselleen.

Voimalaitosrakennus on yksityisen yrittäjän hallussa, varsinaisen kaivosalueen omistaa tällä hetkellä Stora-Enso Oy. Kyläyhdistys on kunnostanut suurimman avolouhoksen, Forsströmin louhoksen suosituksi tapahtumapaikaksi katsomoineen. Louhoksessa on erinomainen akustiikka jyhkeiden kallioseinämiensä ansiosta. Kaivos on suurin piirtein samassa tilassa mihin se aikoinaan jätettiin. Kuilut ovat täyttyneet vedellä, betonisiilot, rikastamon ja kartiomurskaamon betoniset jalustat seisovat radan varressa, jätehiekkaerämaa kertoo vuorten siirtämisestä Mätäsvaaran suuruuden aikoina. Maastossa on kolme avolouhosta ja kaivosperiä, jotka ovat osittain peittyneet tai katettu. Asuinrakennukset ovat suurimmaksi
osaksi jäljellä 80-luvulla korjattuna silloisen kyläyhdistyksen aikaansaaman perusparannusprojektin tuella.