Kaivostyöstä
työllä ja hiellä kovaan kallioon
ka

Erkka ja molybdeeni  |  Kaivostyö |  Kiven kulku   |  Kaivosyhdyskunta  |  Höyryvoimalaitos  |  Rikastamo
Kaivosveturi  | Talot ja asuminen  |  Vuoksenniska Oy  | Ammattiyhdistykset  |  Harrastustoiminta  |  Sotavankileiri
  Tauno Harkonmaan kertomus |  Jan-Christian Lupanderin kertomus  |  Ilmavalokuva kaivosalueesta
 Ritva Varis: Alvar Aallon tyyppitalot MätäsvaarassaKaivosnäyttämö ja Lieksan Vaskiviikot 
 Jatkosodan suurhyökkäys  | Osasto Kuhlmey  jatkosodassamme


Vuonna 1947 keskuskuilu ulottui 151 metriin, tasot sijaitsivat 60, 100 ja 140 m syvyydessä. Kaivosperien eli käytävien yhteenlaskettu pituus ylitti 8 km. Päätasolla eli sadassa metrissä sijaitsivat kaikki kaivostyön apulaitokset kuten porapaja, porakonekorjaamo, veturitalli ym. Koneistot ja muut mekaaniset laitteet.  Malmin kuljetus- ja nostolaitteet olivat alusta alkaen uudenaikaisia ja olivat aikanaan hyvin tehokkaita.

Kaivoksen 150 m tasolla työnjohtaja Tauno Harkonmaa kaivosmiehineen

Kaivosväki. Kolmena viimeisenä vuotena, jolloin louhinta oli supistettu 400 t vuorokaudessa, (kahdessa vuorossa) oli kaivoksessa maan alla 100 työläistä. Työnjohtoon kuului 1 kaivosvouti ja tavallisesti 4 esimiestä, työnjohtajaa. Kokonaistyövoima oli loppuvaiheessa n. 230 miestä. Konttorihenkilökunnan ja työnjohdon osuus oli n. 20 henkilöä. Joissakin lähteissä esitetään suuremmat työntekijämäärät. Kaivoksen isännöitsijänä on toiminut fil.maist. Kurt Lupander noin vuoden pituista ajanjaksoa 1944 - 45   lukuunottamatta, jolloin dipl.ins. Sven Grönblom oli laitoksen johdossa. Vuosina 1938 - 39 toimi vuori-insinöörinä norjalainen Bruun ja vuosina 1940 - 43 ruotsalainen K.S. Johanssen ja sen jälkeen toiminnan loppuun dipl.ins. Waldemar Zeidler lukuunottamatta ajanjaksoa 1.1.1947 - 31.7.1947, jolloin dipl.ekonomi. Björn Grönblom toimi hänen sijaisenaan. Ydinryhmä kaivostyöntekijöistä oli jatkosodan aikana ns. Ly-määräyksellä työskenteleviä ammattitaitoisia kaivosmiehiä. Ammattitaidotonta työvoimaa jouduttiin käyttämään sodan aikana runsaasti. Työvelvolliset, alle asevelvollisuusikäiset ja sotavangit muodostivat huomattavan osan työvoimasta tuona aikana.

Hissipiha.
Kaivoksen henkilökuntaa radan ylittävällä kulkusillalla. Vinttureiden vaijerit näkyvät selvästi.

Tutkimus- ja valmistavat työt Malmiesiintymää tutkittiin, lähinnä  louhinnan suunnittelua silmälläpitäen timanttikairauksen ja peränajon avulla. Timanttikairaus suoritettiin maan alla ns. x-koneella, maan päällä xh-koneella. Pisin x-koneella porattu reikä on 127 m, xh-koneella taasen 396 m. Tutkimusperät, jotka ajetaan poikkiperinä, ovat suunnatut malmin jalkaa ja kattoa kohti, ovat kapeammat kuin kuljetusperät eli 2,0 x 2, 3 m. Niiden päädyistä käsin kairataan usein timanttireikiä. Kaivoksen valmistavat työt tarkoittavat malmiesiintymän jakoa 40 m paksuihin kerroksiin ( nykyiset tasot ovat: 60 m loppuvaiheessa, 100 m päätasona ja 140 m avausvaiheessa )   

Tasot avataan siten, että tasaperiä eli malmivyöhykkeen kulkusuunnassa ajetut perät ajetaan malmin jalkaa, eli malmin ja alustan välistä rajaa pitkin. Tasaperistä ajetaan poikkiperiä kattoa eli malmin ja päällysten välistä rajaa  kohti. Näitä periä käytetään myöskin rännilastausperinä. Usein ollaan pakotettuja ajamaan useampia, melkein yhdensuuntaisia tasaperiä, riippuen rinnakkaismalmivyöhykkeiden lukumäärästä. Edelleen kuuluu valmistaviin töihin ilmanvaihtonousujen ajo ylempänä olevaan tasoon. Nämä nousut eli umpikuilut, 2,0 x 2,0 m, ovat samalla kulkuväyliä louhintatiloihin eli makasiineihin. Nousujen välit vaihtelevat, riippuen malmilinssien pituudesta sekä näiden välisistä etäisyyksistä, mutta ne ylittävät harvoin 150 m. Kuilunajo on tietenkin se osa valmistavia töitä, joka suoritetaan kaikkein ensimmäiseksi uuden tasanteen avauksen yhteydessä. 


Mätäsvaarassa vallitsevat kaivosperien mitat:


1. Kuljetusperät, joissa  rännilastausta:     4,5 m x 2,3 m
2. Muut rännilastausperät:                        3,0 m x 2,3 m
3. Kuljetusperät, joissa ei rännilastausta:   2,5 m x 2,3 m
4. Tutkimusperät:                                     2,0 m x 2,3 m
Ratapihaperät, joissa tapahtuu
kivivaunujen kaato siiloon ja jotka ovat   5,0 m x 2,5 m

Peränajotehot vuonna 1945:
1. 4,5 m x 2,3 m perät      0,57 m/porausvuoro
2. 3,0 m x 2,3 m              0,76 m/        "
3. 2,5 m x 2,3 m              0,82 m/        "
4. 2,0 m x 2,3 m              0,98 m/        "

Nousunajoteho oli v. 1945:
2,0 m x 2,0 m nousut       0,82 m/        "

Kuilunajotehot:
5,2 m x 2,5 m kuilu 0,06 m/porausvuoro ( laskemalla )
4,2 m x 2,5 m  " 0,42 m/ porausvuoro ( toukokuu -46 nousemalla )
3,2 m x 2,5 m "  0,58 m/ porausvuoro ( heinäkuu -46 nousemalla )                     

Työvuorot. Työvuorot eli löysit olivat päivälöysi klo 06-14, iltalöysi klo 14-22, ja kiireisenä aikana yölöysi klo 22-06.

Louhinta  Aiemmin louhinta tapahtui poikittaismakasiineissa, mutta sitten on siirrytty pituusmakasiineihin, joissa malmi louhitaan mahdollisimman tarkkaan malmivyöhykkeen rajoja myöten. Sota-aikana louhittiin suuret malmimäärät avolouhoksessa sekä avokraattereissa. 60 m tason entisten poikkimakasiinien pilarit ja katot louhitaan nyt pois avokraaterissa siten, että poraus tapahtuu avolouhoksessa, mutta malmin lastaus rännistä 60 m tasolle, minne se vyöryy omalla painollaan.


Louhintatehot v. 1945.
Kiven irtoaminen per     makasiini |  avokraatteri |   varsinainen louhinta
poraajavuoro,t                18,1              36,6                23,1
Porametriä                         16,2              17,0                16,5
Työtunteja/t                    0,44              0,22                0,35
Räjähdysainekulutus
kg/ton                              0,237*)         0,142*)           0,196 *)
Porametriä/t                     0,90             0,47                0,71
*)muunnettu dynamiitiksi voimasuhteesta Triniitti: Dynamiitti= 0,7 : 1,0


Porakoneet Makasiinilouhinnassa käytettiin Atlaksen porakoneita Cyklop 61 MAV ja 620 MAV. Avokraatereissa CH 50. Isojen järkäleitten uusintaporaus, rikkoporaus suoritettiin käsissä pidettävillä ns. jackhammareilla RH 65 ja CH 5.  Tarvittava paineilma poriin saatiin kahdesta kompressorista, ne olivat mallia Ingersoll-Rand XVH, toinen 19 ½ x 12" x 10", 36 m³/min, toinen 25" x 15" x 12", 54 m³/min. Isommalla kompressorilla on 270 kW moottori, pienemmällä 160 kW. Normaalisti riitti pienempi kompressori, isompi kävi vain suuremman ilmantarpeen aikana. Paineen tasoittamiseksi on noin 5 m³ ilmasäiliö konehuoneen ulkopuolella sekä 3 m³ ilmasäiliö kuilussa. Maanalaisen 2000 m³ vetävän ilmasäiliön louhinta alkoi v. 1946.   Porateräs oli 7/6", C-särmäistä ja reijällistä. Avokraatterissa 1".

Tylsyminen ei ollut mitenkään satunnaista, vaan loppuaikoinakin, vaikka välineitä oli uudenaikaistettu, vuoroa kohti teroitettiin vielä noin 400 porakärkeä. Porien teroitus tapahtui 100 metrin tasolla sijaitsevassa maanalaisessa pajassa kahdella Atlaksen teroituskoneella, mallia 400. Porien kuumentamiseksi oli 2 kpl öljyahjoja, jotka lämmitettiin kotimaisella puutislakkeella eivätkä aiheuttaneet mainittavasti savua. Porapajassa oli lisäksi 2 hiiliahjoa sekalaisia takotöitä varten. Tuuletin imi savukaasut pajasta keskuskuiluun.Yhdellä teroituksella päästiin poraamaan noin 0,50 m. Kaivoksen tyhjentäminen vedestä tapahtui eri tasoilla pumppujen ja vesialtaiden avulla. Pumppujen teho oli 500 litraa minuutissa. Ilmastointi oli katsottu riittäväksi kuiluissa ja nousuissa. Vain pitkien tasanteiden ajossa käytettiin ajoittain puhallinta.


Työolosuhteet ja -turvallisuus. Tuon aikaisessa tuotantolaitoksessa ei kiinnitetty kovin paljon huomiota työolosuhteisiin saati niiden miellyttävyyteen. Pääasia, että yleensä pystyi työskentelemään. Työntekijöiden suojeleminen tapaturmilta ja muilta vaaroilta tapahtui joidenkin varoitustaulujen, säädösten ja huomautusten ohella itse kunkin huomiokyvyn varassa. Tulipaloihin oli varauduttu , yhtiöllä oli palokalustoa ja palokunta. Työvoiman ammattitaidottomuudesta ja palokuntalaisten turvallisuusriskinä.   Varsinainen kaivos oli työpaikoista epämiellyttävin ja vaarallisin. Melu oli kova ja ilma kaivoksessa kivipölyn, räjähdysaineiden ja myöhemmin dieselin käryn kyllästämää. Räjäytysten jälkeen yleensä tasokäytäviin puhallettiin raitista ilmaa, mutta muussa porauksessa katsottiin ilman riittävän.

Puhallus ei selvittänyt ilmaa pitkäksi aikaa. Kaikkien pää ei kestänyt kaivoksen hengitysilmaa ja monen kerrotaankin kääntyneen pois jo ensi käynniltä. Työskentely tapahtui heikkotehoisten karbidilamppujen valossa, paineilma sammutti valon helposti räjäytysten ja ilmanpuhaltamisen yhteydessä. Tämä keskeytti työn joksikin aikaa, joka oli hankalaa, koska tulitikut olivat usein ehtineet kastua ja lähin toveri oli usein pitkän pimeän matkan takana. Kaivosporaaja työskenteli urakkapalkalla ja palkoille pääsi jos työskenteli lujasti. Työ oli märkää ja öljyistä, porari olikin usein melkoinen ilmestys noustuaan vuoron jälkeen maan pinnalle.

Varusteet. Varusteiden heikkous oli kaikkien tuon ajan työntekijöiden harmina, niiden vaikutus korostui poraajan työssä. Olisi tarvittu kunnolliset kengät, vedenpitävä suojapuku ja vahvat käsineet. Kypärä tosin oli jo melko hyvä. Pulan aikaan suojapuvut tehtiin sillakankaasta, joka ei kestänyt kosteutta, jalkineet oli tehty osittain keinomateriaaleista, jotka eivät kestäneet kaivoskulutusta. Ennen sotia saatuja kumisaappaita pohjattiin kuljetushihnan kappaleilla, vanhoja kankaisia suojapukuja paikattiin. Korvikekäsine ei kestänyt poraajalla ollenkaan. Nousuporarilla saattoi joskus olla käytössä kumipuku tai öljytty puku. Myöhemmin yhtiö sai hankituksi kumisaappaita, joita lainattiin kaivoksessa työskenteleville.

Räjähteet. Räjähdysaineina käytettiin pääasiassa triniittiä eli ammoniumnitraattia ja ainoastaan hyvin ahtaissa sekä vetisissä paikoissa dynamiittia. Räjäytysten vaarojen varalta oli määrätty, että räjähteitä saavat käyttää vain ns. laturin paperit hankkineet. Paperit sai nimismieheltä sen jälkeen kun oli selvinnyt räjähteiden käyttöä koskevasta tentistä. Oppia ei kuitenkaan aina noudatettu vaan laadittiin omia "virityksiä". Aina ei tieto räjäytyksistä kulkenut kaikille. Muistikuvia tällaisista onnettomuuksista oli monilla. Ainakin kaksi kuolemaan johtanutta onnettomuutta oli tapahtunut Mätäsvaarassa räjäytysten yhteydessä. Lisäksi hyvin monilla oli kerrottavana joko omia tai muiden täpäriä hengenpelastuksia. Dynamiittia ja triniittiä säilytettiin varosyistä vain muutaman päivän tarvetta vastaava määrä kerrallaan kaivoksen varastossa. Päävarasto oli kauempana. Kerran oli kaivoksen nallivarasto räjähtänyt, mutta suurta vahinkoa siitä ei aiheutunut. Työvuoron eli löysin loppuessa räjäyttivät porarit kaikki poratut reikänsä yhtä aikaa.

Tilinpäätös. Mätäsvaaran kaivoksen tuotto vuosina 1940 - 1947 oli kaikkiaan 1 154 000 tonnia malmia sisältäen molybdeenihohdetta (MoS 2 ) keskimäärin 0,14 % Zeidlerin mukaan ja myöhemmän arvion mukaan 0,11 %. Pitoisuus vaihteli Zeidlerinkin mukaan vuoden 1943 0,11 %:sta vuoden 1944  0,20 %: tiin. Keskipitoisuuden voimakas kohoaminen aiheutui siitä, että kaivostoiminnan loppupuolella otettiin käyttöön ns. selektiivinen louhintamenetelmä, jossa vain rikkain osa malmia otetaan talteen. Raakamalmin vuosilouhinta vaihteli eri vuosina: sotavuosina se vaihteli 192 000 tonnista 217 000 tonniin sekä oli sotavuosien jälkeen n. 100 000 tonnia. Viimeksi mainittu määrä ei merkinnyt rikkaamman malmin takia kuitenkaan sanottavaa eroa molybdeenihohteen tuotannossa. Tuotannon ollessa suurimmillaan käsiteltiin vuorokaudessa kahdessa vuorossa ja yhdessä apuvuorossa sekä rikastamo kolmessa vuorossa n. 1 000 tonnia malmia. Sodan jälkeisenä aikana louhittiin n. 400 tonnia vuorokaudessa kahdessa vuorossa, joista toinen oli vain apuvuoro. Mainittakoon, että Mätäsvaaran kaivos tuotti suuria määriä jätehiekkaa, joka sisälsi lähinnä kvartsia, sille yritettiin löytää käyttöä. Sota-aikana näytti jo lupaavalta, kun Riihimäen lasitehtaalle vietiin sitä lasinvalmistusta varten jonkin aikaa.