Wärtsilä. Vuonna 1916 alueen sai hallintaansa Wärtsilä Oy. Yhtiö aloitti jo samana vuonna koelouhinnan, mutta voimakkainta tutkimustoiminta oli vuosina 1920 - 22 ja vuosina 1932-33. Käsiporilla porattiin kolmenkymmenenkin metrin syvyisiä kuiluja ja tunnelinkaivuutakin yritettiin. Kokonaisuudessaan toiminta jäi vähäisemmäksikin kuin Forsströmin aikana, rikastusmenetelmät eivät tuolloin olleet riittävästi kehittyneet. Wärtsilältä jäi seuraavalle omistajalle iso kasa valmiiksi louhittua kiveä.

Vuoksenniska Oy. Wärtsilä-yhtiön luovutettua, paikalle saapui toinen rauta- ja terästeollisuuden harjoittaja, Grönblom -suvun omistama Vuoksenniska Oy. Vuonna 1935 yhtiö sai esiintymän osto-oikeuden ja laajojen timanttiporausten sekä teknillisten selvittelyjen jälkeen osti alueen kokonaan. Outokumpu Oy oli myös samaan aikaan hankkimassa osto-oikeutta laajoihin alueisiin seudulla mutta luopui suunnitelmistaan, koska malmivaroista ei ollut riittävää näyttöä. Kaksi vuotta kestäneiden selvittelyjen jälkeen aloitettiin 3.9.1938 avauskuilun laskeminen ja tammikuussa 1939 ryhdyttiin valmisteluihin kaivostoiminnan aloittamiseksi. Kaivosrakennusurakka annettiin Suomen vanhimmalle rakennusliikkeelle Palmbergille. Keskelle korpea nousi ripeässä tahdissa kaksi norjalaismallista nostotornia, rikastamo, höyryvoima-asema 60-metrisine piippuineen, korjauspajat, pumppuasemat, maanpäälliset puiset vesiputket, autotallit, kaivosteollisuuden apulaitokset sekä asunnot työntekijöille ja toimenhaltijoille.
 
Molybdeeni on jaksollisen järjestelmän ryhmään VI B kuuluva metallinen alkuaine. Sen kemiallinen merkki on Mo, järjestysluku 42, atomipaino 59,95, tiheys 10,2, sulamispiste 2620 °C, kiehumispiste 4800 °C ja valenssit ovat 2,3,4,5,6. Molybdeenin keksi 1778 Karl W. Scheele molybdeenihohteesta jota aikaisemmin oli luultu grafiitiksi. Louhinnan ja rikastamisen varsinainen kohde oli molybdeenihohde, MoS², joka sisältää molybdeeniä n. 60% ja rikkiä n.40%. Molybdeeni on metallista, grafiitin tapaan tahraavaa, sinertävän harmaata ja suomumaista mineraalia. Viiru on musta, hieman kiiltävä. Se on pehmeää, kovuus vain 1-1,5. Sillä on yksi hyvin etevä lohkosuunta, jota myöten se helposti suomuilee. Se on tärkein molybdeenimineraali.

Kuva yllä: Peukalonpään kokoinen palanen oli valmis kuulamyllyyn. Mätäsvaaran aitoa molybdeeniä  kvartsissa

Mätäsvaaran esiintymä sijaitsee karjalan gneissimuodostelmassa. Hallitseva kivilaji on harmaa graniittista syntyperää oleva gneissi. Se on pegmatiitti- ja kvartsijuonien lävistämää, jotka ovat yhdensuuntaisia liuskeisuuden kanssa. Malmivyöhykkeen yhteydessä esiintyy alustassa punertava migmatiittinen kivilaji, joka on graniittisoitunutta gneissiä. Puhdas, punainen graniitti esiintyy myöskin malmikentän läheisyydessä. Yleinen kulkusuunta on NW-SE sivukaarteen ollessa etelään, malmikentän rajojen sisäpuolella 35º- 45º , suuremmissa syvyyksissä mahdollisesti jonkin verran jyrkempi. Malmivyöhykettä on tutkittu 800 m pituudelta. Sen keskivahvuus on 11 m vaihdellen 1- 30 m välillä. 

Malmia on toistaiseksi todettu 160 m syvyyteen asti, mutta sen merkkejä on voitu havaita jopa 200 m syvyydessä. Sodan uhka 30-luvulla innosti Suomenkin kaivosteollisuutta strategisesti tärkeiden kaivannaisten hyväksikäyttöön. Sodan puhkeaminen mainitaan usein esteeksi Mätäsvaaran kaivoksen täysipainoiselle toiminnalle esim. työvoima- ja raaka-ainepulan takia, mutta tavallaan se oli myös ehtona kaivostoiminnalle. Sodan jälkeen maailmanmarkkinahinnat romahtivat ja maailman molybdeenitilanne muuttui. Tämä merkitsi myös hintojen romahtamista. Mätäsvaaran kaivoksen kannattavuuslaskelmat eivät olleet rohkaisevia. Molybdeenin tuotantokustannuksista pystyttiin peittämään saadulla hinnalla vain noin 1/5. Yhdysvalloista löydettiin valtavat molybdeeniesiintymät ja sieltä saatiinkin 90 % maailman tarvitsemasta molybdeenista.